keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Kätevä

Valmistin kätevä muotinäytökseen yhden asukokonaisuuden 70-luvun tyyliin ja yhden asun 80-luvun tyyliin.

Ryhmämme aloitti työskentelyn etsimällä jokainen kuvia 70- ja 80-luvun vaatteista. Kokosimme kuvista kollaasit. Niiden pohjalta keskustelimme jokaisen omista intresseistä.
Jokainen ryhmässä sai suunnitella oman näkemyksensä 70-ja 80-luvun asuista.
Mielestäni ryhmämme asuista huomasi hyvin, mitä vuosikymmentä ne edustaa.

70- luvun asuun halusin väriä ja hapsuja. Valmistin värikkään lyhyen tunikan, johon kirjailin helmiä ja maalasin vielä hieman lisää väriä. Lisäksi valmistin hihansuihin hapsut. Jälkeenpäin ajateltuna olisin tehnyt pidemmät hapsut, koska ne jäivät liian valjuiksi lavalla. Lisäksi olisin vielä laittanut myös helmaan hapsut. Olen tyytyväinen asun väreihin, mielestäni ne sopii kauniista yhteen.

80-luvun asu oli alusta alkaen itselleni mieleisempi projekti. Halusin asuun ehdottomasti isot olkapäät.
Halusin, että asu on överi ja värikäs.
Valmistin kasariteeman topin, housut ja jakun. Jakun olkapäät oli melko haastavat kiinnittää ja lopulta päädyin kiinnittämään ne käsin. Haastetta toi myös jakun vuoritus, koska emme olleet vielä käyneet sitä läpi koulussa.
Jakkuun lisähaastetta olkapäiden ja vuorin lisäksi toi kultainen kangas, joka rypistyi todella helposti, mutta ei kestänyt silitystä oikealta puolelta.
80- luvun asu erottui mielestäni hyvin lavalla.



Asuissani olen tyytyväinen siihen, että mielestäni ne kuvastivat hyvin sitä vuosikymmentä, mitä kuuluikin.
70-luvun asu jäi mielestäni hieman vaisuksi näytöksessä. Olisi pitänyt liioitella esim. hapsujen kanssa, jotta asusta olisi saanut näyttävämmän.
Näytösvaatteiden valmistamisessa ja suunnittelussa opin sen, että vaatteita pitää liioitella, jotta ne erottuu lavalla.
Oli mukava nähdä omat vaatteet näytöksessä mallien päällä.





POIKKILEIKKAUSKUVAT





TOPPI

TUNIKA

HOUSUT





TYÖJÄRJESTYS
70-luvun tunika

1. Ompele olkasaumat. Huolittele.
2. Kiinnitä hiha. Huolittele.
3. Ompele sivusauma. Huolittele
4. Valmista takaosan kiinnitys. Ompele muotokaiteleet. Silitä
5. Valmista hihansuu. Kiinnitä hapsut.
6. Valmista helma.
7. Viimeistely. Silitys.


TYÖJÄRJESTYS
80- luvun toppi

1. Valmista laskokset.
2. Ompele sivusaumat
3. Huolittele pääntie ja helma
4. Viimeistely.


TYÖJÄRJESTYS
80-luvun housut

1. Valmista laskokset.
2. Ompele ja huolittele molemmat lahkeet.
3. Yhdistä lahkeet. Huolittele. Silitä
4. Sovita.
5. Kiinnitä vetoketju
6. Valmista vyötärö
7. Kiinnitä vyönlenkit
8. Valmista vyö.
9. Viimeistely. Silitys.


TYÖJÄRJESTYS
80-luvun jakku

1. Ompele rintamuotolaskokset.
2. Ompele olka- ja sivusaumat. Silitä.
3. Yhdistä hiha.
4. Valmista vuori.
5. Yhdistä vuorikangas ja miehusta.
6. Valmista olkapäiden koristeet ja ompele ne käsin jakkuun.



PESUOHJEET:

Housut (tafti)
- 30 asteen hellävarainen pesu
- Silitys 1
- Valkaisu kielletty
- Rumpukuivaus kielletty
- Kemiallinen pesu sallittu

Toppi
- Käsinpesu
- Hellävarainen kemiallinen pesu
- Silitys 1
- Ei rumpukuivausta
- Ei valkaisua

Takki
- Hellävarainen kemiallinen pesu
- Ei valkaisua
- Ei rumpukuivausta
- Silitys nurjalta 1

Tunika
- 40 asteen pesu
- Silitys 3  
- Valkaisu kielletty
                                                              
























maanantai 27. maaliskuuta 2017

Asiakasjakku

Asiakkaani on 50-vuotias nainen, kokoa 38.
Asiakasjakun työstäminen alkoi mittojenotolla ja asiakkaan toiveiden kartoittamisella. Samalla esittelin asiakkaalle kuvia erilaisista jakuista.
Asiakas osasikin heti sanoa, mitkä jakuista miellytti ja millaista jakkua hän ei ainakaan halua. Keskustelimme samalla siitä, millaisissa tilanteissa/tilaisuuksissa asiakas haluaa jakkua käyttää.
Asiakas halusi jakun, jota voi käyttää arkena sekä siistimmissäkin tilaisuuksissa.

Asiakkaan suosikkien pohjalta luonnostelin vielä lisää vastaavanlaisia jakkuja. Asiakas löysikin kaksi suosikkia malleista, pystykauluksisen villakangastakin sekä Chanel- tyyppisen jakun. Näistä kahdesta asiakas lopulta valitsi Chanel- tyyppisen jakun.





Tyylin löydyttyä piirsin vielä muutamia malleja, taskuilla ja ilman, koristenauhoilla ja lyhyemmillä hihoilla.

Mittojenoton jälkeen piirsin asiakkaan peruskaavan ja kuosittelin sen. Proton sovituksessa tein pieniä muutoksia: lisäsin lantioon hiukan leveyttä ja hihaa kavensin hieman.

Protoon olin tehnyt nauhaa kiertämään keskiedun, pääntien ja helman, jotta asiakas hahmottaisi paremmin haluaako hän nauhaa koristeeksi jakkuunsa. Lisäksi olin tehnyt erilaisia taskuja ja taskunkansia malliksi.
Sovituksessa asiakas päätti, että haluaa nauhaa koristeeksi. Lisäksi pohdimme jakun kiinnitystä ja päädyimme nappien sijaan vetoketjuun.


Asiakas valitsi jakkuun puuvillaisen kankaan, jossa oli koristeena kevyesti hohtavaa kuviointia.


Proto


Proton sovituksen jälkeen tein pienet muutokset kaavaan ja pääsin leikkaamaan varsinaiset kankaat.



ASIAKKAAN MITAT                                                          





                                                       


 TYÖJÄRJESTYS



Miehusta
1. Kiinnitä tukikankaat ja ompele merkkilangat (KE- merkki ja vyötärömerkki)
2. Ompele muotolaskokset. Silitä
3. Ompele olka-ja sivusaumat. Silitä
4. Ompele hihan saumat ja syötöslangat.
5. Sovitus
6. Harsi hihat. Sovita hihan istuvuus.
7. Ompele hihat.
8. Valmista taskut.
9. Kiinnitä olkatoppaukset
10. Kiinnitä vetoketju
11. Silitä

Vuori
1. Ompele muotolaskokset. Silitä
2. Valmista halauslaskos.
3. Ompele alavara.
4. Ompele olka-ja sivusaumat. Silitä
5. Ompele hihansaumat ja kiinnitä hiha. Silitys

Miehustan ja vuorin yhdistäminen
1. Ompele etureuna ja pääntie.
2. Ompele hihansuut, helma ja apukiinnitykset.
3. Ompele kääntöaukko.
4. Ompele koristenauhat
5. Viimeistely.



POIKKILEIKKAUSKUVAT




 




LEIKKUUSUUNNITELMA


Miehustan leikkuusuunnitelma ( kankaassa virhe keskellä)

                
Vuorin leikkuusuunnitelma



JAKUN HOITO-OHJE

Miehusta kangas: 60 % puuvilla, 40 % polyesteri
Vuori kangas: 75% triasetaatti, 25% polyamidi


                                     PesumerkkiryhmätValkaisumerkinnätRumpukuivausmerkinnätSilitysmerkinnätPesumerkkiryhmät

 


HINTALASKELMA





Olen tyytyväinen, että sain otettua asiakkaan mitat onnistuneesti itsenäisesti ja piirsin peruskaavan ilman apuja. Kaavojen kuosittelu onnistui myös itsenäisesti.
Olen tyytyväinen siihen, että protoon tarvitsi tehdä vain pieniä muutoksia.
Jakun kokoaminen sujui ilman pahempia ongelmia ja mielestäni ompelujälki on siistiä.
Mielestäni jakun sovitukset onnistuivat hyvin.
Asiakas oli tyytyväinen, että proton sovituksessa minulla oli esittää konkreettisia tasku- ja nauha malleja, jotka hänen mielestään auttoivat hahmottamaan paremmin lopputuloksen pelkkien kuvien sijaan.
Asiakkaallani ei ollut selvää visiota siitä, mitä hän haluaa ja mielestäni onnistuin monipuolisesti esittelemään erilaisia vaihtoehtoja.





Asiakas oli tyytyväinen lopputulokseen ja työn jälkeen.  Erityisesti hän piti jakun nauhakoristelusta ja siitä, että siihen on helppo yhdistellä erilaisia asukokonaisuuksia. Asiakas oli myös tyytyväinen siihen, että jakkuun löytyi hänelle hyvin sopiva väri.















torstai 19. tammikuuta 2017

Harjoittelu

Olin 7.11.2016- 19.1.2017 harjoittelussa Marakattimarssissa, joka valmistaa lastenvaatteita sekä myy muiden valmistajien vaatteita liikkeessään.

Heti harjoittelun ensimmäisestä päivästä lähtien sain tehdä ompelutöitä.
Harjoittelussa valmistin suurimmanosan ajasta lastenvaatteita sekä muuta pientavaraa, jota liikkeessä myydään.







Sain harjoittelussa valmistaa useita tuotteita ideasta kaupanhyllylle asti. Ohjaajani luotti kykyyni laatia leikkuu- ja ompelusuunnitelmat. Valmiiden tuotteiden hinnoittelu oli myös mielenkiintoista.

Haluaisin itsekin toimia tulevaisuudessa yrittänä niin oli opettavaista kuulla, mitä kaikkea tuotteen hinnan pitää sisältää ja pohtia sitten kannattaako tuote valmistaa. Pohdimme ohjaajani kanssa hintoja, joilla asiakkaat mahdollisesti tuotteen ostaisivat. Keskustelimme myös millaista tuotteista asiakkaat tykkäävät ja mitkä taas menevät huonommin kaupaksi.

Ohjaajani oli loistava somistaja ja osasi asetella tuotteet kauniista liikkeeseen ja tästä sain myös itsekin paljon oppia harjoitteluni aikana.

Harjoittelussa ompelin myös protoja aikuistenvaatteista toiselle lahtelaiselle merkille ja pääsin näkemään, miten paljon vaiheita toimivan mallin löytäminen välillä vaatii.

Joulukuussa olin ohjaajani kanssa pop-up- myyjäisissä, mikä oli mukavaa ja erilaista.
Harjoittelussani pääsin myös asiakastyöhön hetkeksi joulun kiireisimpinä päivinä sekä myyjäisissä.



Muokkasin harjoittelussa myös Emma- gaalaan tulevaa mekkoa. Asiakas halusi muuttaa helman rakennetta sekä pieniä korjauksia. Oli mukava vaihteeksi muokata valmista tuotetta uudenlaiseksi ja asiakas oli tyytyväinen lopputulokseen.



Pääsin myös sarjomaan lastenvaatteisiin lisää kokoja, mikä oli itselleni ihan uusi asia.
Sain myös kaavoittaa ihan oman vaatteen Marakattimarssiin. Kaavoittaminen oli mukavaa, mielenkiintoista ja opettavaista. Oli mukava testailla miten kaavani toimi vaatteina eri kokoisilla lapsilla. Lopulta sainkin aikaan toimivan mallin.


Kaavojen muokkailua


Toimivan mallin etsimistä

Toimivan mallin etsimistä


Harjoittelussa opin paljon myös yrittäjyydestä ja olen tyytyväinen, että valitsin juuri Marakattimarssin harjoittelupaikakseni. Vaikka ompelu oli ensimmäisessä harjoittelussa "pääasia" olen silti enemmän kuin tyytyväinen siitä kaikesta informaatiosta, mitä sain ohjaajaltani yrittäjyydestä.

Harjoitteluni Marakattimarssissa oli erittäin hyvä kokemus. Työyhteisö ja ohjaajani oli ihania.
Opin paljon yrittäjyydestä ja tuotteiden valmistamisesta myyntiin. Harjoittelupaikkavalintani tuki loistavasti sitä, mitä itse haluan tehdä opiskelujeni päätyttyä.

perjantai 2. syyskuuta 2016

SIRKUSTA

Viime kevään yhtenä työnä oli valmistaa sirkusopiskelijalle esiintymisasu.
Oma sirkuslaiseni halusi joustavat korkeavyötäröiset shortsit ja lyhyen topin.

Alkuun kartoitin asiakkaan mieltymyksiä ja piirsin vaihtoehtoja mahdollisesta asusta.
Asun malli löytyi nopeasti ja seuraavana olikin vuorossa mittojen otto ja proton valmistus.
Proto oli heti melko hyvä, pieniä kavennuksia piti vain tehdä.

Hieman päänvaivaa tuotti se, että ohut kangas kuulsi läpi yläosasta. Päädyimme lopulta siihen, että yläosa on kolminkertaisesta kankaasta.

Lopputulos oli hyvä ja asiakas tyytyväinen !

Ps. Harvoin saa asiakkaan poseeraamaan käsillä seisoen ;)